fidaen
Lataa iCal-tiedostona
 

Joulurauhaan laskeutumisen retriitti

Mistä lauantai, 18. joulukuu 2021 -  10:00
Mihin sunnuntai, 19. joulukuu 2021 - 17:00
Osumat : 298

Joulunaika herkistää sydämemme tuntemaan ainutlaatuisen tunnelman, joka siihen liittyy. Kristillisen perinteen maissa, sielläkin, missä jouluun ei liitetä uskonnollisuutta, enemmän kuin mihinkään muuhun juhlaan siihen kuuluu teemana rakkaus ja sen eri aspektit. Rakkaus voi ilmentyä itsestä antamisena, jakamisena, anteliaisuutena tai valon tuomisena sinne, missä sitä erityisesti tarvitaan. Aito läsnäolo ja itsessä lepääminen ovat myös tärkeitä rakkauden aspekteja. Joulutunnelman syvällisempään kokemiseen tarvitaan läsnäoloon asettautumista, olemisen tilan synnyttämistä kaiken tekemisen ja tapahtumisen keskelle. Joulunajan voi ottaa tietoisesti vastaan ja pitää sitä yllä näin jakaen todellista joulurauhaa myös ympäröivään maailmaan. Kristillisessä mystiikassa Kristuksen syntymä merkitsee ennen kaikkea sitä, että tulemme tietoiseksi ”Jumalan valtakunnasta sisällämme”, henkisestä Sydämestä, jonka perimmäinen olemus ilmentyy myötätuntona, rakkautena, rauhana, tyyneytenä, ilona ja tietoisuuden ja mielen kirkkautena.

Christmas newsletter 2019 DSC0001

Mikäli sydämesi kutsuu, olet lämpimästi tervetullut Sydänmaan jouluiseen tunnelmaan meditoimaan kanssamme hirsipirtissämme kynttilöiden valossa. Retriitti tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua meditaatioon ja hiljentymiseen niille, joilla ei ole aiempaa retriittikokemusta. Jo pidempään meditaatiota harjoittaneille se antaa tauon arjen askareista syventäen ja tukien kotiharjoitusta. Retriitin tarkoituksena on virittää meidät jouluiseen tunnelmaan, jolla Sydänmaassa tarkoitetaan ennen kaikkea sisäistä lempeyden ja pehmeyden tilaa mielessämme ja sydämessämme, jossa saamme kokea olevamme kotona omassa itsessämme leväten. Retriitti pitää sisällään meditaatioiden lisäksi opetustuokion teemaan ja joulun symboliikkaan liittyen.

Paikka: Hiljaisuuden Tila Sydänmaa, Illintie 51.

Aika: Lauantai klo 10 - Sunnuntai klo 17.

Hinta: 110 euroa, 90 euroa työttömät ja opiskelijat, joilla vain peruspäiväraha tai opintotuki (sis. 24 % alv), sisältää yöpymisen. Ks. alempi hinta myös yli 400 km päästä tuleville. Maksetaan ennen retriittiä (tai sovitusti) Sydänmaan tilille: Heartland-Sydänmaa FI40 8954 0710 1011 62. Kirjoita viestikenttään: jouluretriitti.

Ilmoittautuminen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. mieluiten ennen 10.12.

Lämpimästi tervetuloa, mikäli sisimpäsi kutsuu!

Leena ja Hans Christian

Webinaarista ja retriitistä saa vapaasti tiedottaa eteenpäin.

Christmas newsletter 2019 DSC9993

 

 

 

Heartland-Sydänmaa

Illintie 51
96400 Rovaniemi
Finland

info (a) sydanmaa.org

Privacy Policy
Cookie Policy

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje saadaksesi tietoa tapahtumistamme.
I agree with the Privacy policy