Hiljaisuuden Tila Sydänmaan nimi jo itsessään paljastaa sen perimmäisen tarkoituksen. Sydänmaa on paikka, joka mahdollistaa ulkoiset ja sisäiset puitteet hiljaisuudelle, hiljentymiselle. Sydänmaa tarkoittaa myös hiljaisuuden tilaa sisimmässämme, kaiken keskellä, ytimessä. Tilaa, jossa olemme tietoisia ja luonnollisesti myötätuntoisia ilman pinnistelyä. Sydämellä tarkoitetaan monissa henkisissä traditioissa kaiken elämän lähdettä, sitä, josta elämä kumpuaa ja sitä, jonne se jälleen palaa. Tämä lähde on jokaisessa meissä – me itse olemme se.
Sydänmaa on perustettu vuonna 2010 palvelemaan ihmisten tietoiseksi tulemista omasta ”sydämestään” eli perimmäisestä ydinolemuksesta, joka on löydettävissä harjoituksen kautta. Meditaatio on harjoitus, jossa asteittaisesti ja vähitellen, kun ajatuksemme rauhoittuvat eivätkä vie huomiotamme koko ajan erilaisiin kohteisiin, alamme tunnistaa meissä olevan hiljaisen tietoisen olevaisen, joka lepää aina itsessään – tyytyväisyydessä, täyteydessä ja rakkaudessa – omassa luonnossaan. Meditaatiossa on kyse myös omaan mieleemme ja itseemme tutustumisesta syvemmin sekä voimavarojemme ja luovuutemme – sisäisen onnen – löytämisestä.
Sydänmaan isäntänä ja emäntänä ja meditaatio-opettajina toimimme me, Hans Christian ja Leena, jotka olemme harjoittaneet meditaatiota yli kahdenkymmenen vuoden ajan ja pitäneet erilaisia koulutuksia ja retriittejä reilut 15 vuotta. Meillä molemmilla on myös henkisen terapeutin koulutus ja ohjaamme tietoisuusterapiaa myös yksilöille, jotka sitä pyytävät. Polkumme ja opetuksemme ammentavat useista henkisistä meditaatioperinteistä, kuten buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta, Kashmir Shaivismista ja Advaita Vedantasta. Vaikka rakastammekin perinteitä ja niihin kuuluvia moninaisia teoreettisia opetuksia, kaiken ytimessä on kuitenkin tietoisuuden ja myötätunnon harjoittaminen päivittäisessä elämässä kaikessa toiminnassamme. Henkinen harjoituksemme ja meditaatiomme ei poikkea muusta elämästämme. Jokainen hetki tarjoaa mahdollisuuden harjoittaa ja harjoitella myötätuntoa, kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja irti päästämistä – hetkeen antautumista sellaisena kuin se ilmenee.
Meditaatiokoulutusten ja retriittien sekä niihin osallistuvien ihmisten lisäksi jaamme Sydänmaa-elämämme myös hevostemme Westin ja Matin sekä koiramme Innun kanssa. Meille on tärkeää, että kaikki Sydänmaassa asuvat ja siellä vierailevat voivat hyvin ja saavat tuntea olevansa hyväksyttyjä ja rakastettuja juuri sellaisena kuin he ovat. Jaamme hetkiä hevostemme kanssa sekä yksilöiden että pienryhmien kanssa sekä hevoskommunikaation että luontoratsastuksen merkeissä. Toisinaan pidämme myös joogakursseja ja retriittejä yhteistyössä Marjatan kanssa, joka myös täyttää Sydänmaan kauneimmilla kukka-asetelmilla. Marjatan lisäksi palan Sydänmaata omistavat myös Virpi, joka auttaa meitä erityisesti käännöstöissä sekä Pirjo, joka tukee työtämme moninaisin tavoin. Useat toimintaamme osallistuvat ovat olleet mukana alusta saakka ja Sydänmaahan on muodostunut lämmin ilon ja huumorin täyttämä pieni henkinen yhteisö, jonka sydän on aina auki uusille ihmisille, jotka haluavat kertaluonteisesti ja pysyvämmin liittyä joukkoomme.
Opiskelemme myös kriya-joogaa intialaisen Sri M:n kanssa (satsang-foundation.org) sekä monipuolisesti henkisiä perinteitä amerikkalaisen Mark Sullivanin kanssa (emergentdharma.com). Molemmat opettajat ovat ilmaisseet lämpimimmän tukensa meidän työllemme Sydänmaassa.
Olet lämpimästi tervetullut olemaan meihin yhteydessä, mikäli sydämesi kutsuu.
Yhteystiedot: [email protected]